Luomunokka

Reseptit

Luomubroileri eroaa tavanomaisesti kasvatetusta sekä maultaan että rakenteeltaan. L’Uomu Nokka elää alkuperäisen rodun pituisen ja tapaisen elämän ja on siksi tiiviimpää rakenteeltaan ja monivivahteisempi aromiltaan.

Olemme myös leikanneet L’Uomu Nokan juuri sopiviksi paloiksi käsin. Näin ollen Nokat näyttävät oman näköisiltään – persoonallisilta kuten puutarhajuhlia viettänyt kananenkin.

Nahan olemme jättäneet paloihin ja usein myös luun, sillä ne antavat vielä lisämakua ruokaasi. Näillä eväillä on hyvä viettää ruuan parissa tunnelmallisia hetkiä.

Luomubroileriruokia

Broilerinliha on hyvin monikäyttöinen raaka-aine. Broileria voi kypsentää paloiteltuna paistamalla pannussa, paloiteltuna tai kokonaisena uunissa sekä paahtamalla grillissä tai hauduttamalla padassa. Broileri on erinomainen raaka-aine myös kylmiin ruokiin. Tällöin se tulee ensin keittää. Keittämiseen käytetään kokonaista broileria ja lopputuloksena saadaan kypsää keitettyä lihaa sekä maukasta lientä. Liemen voi käyttää kastikkeisiin ja keittoihin ja lihat viillokkiin, salaatteihin, voileipiin tai maukkaana leikkeleenä. Kesällä broilerista voi tehdä raikkaan hyytelön. Luomubroileri on täyteläisen makuinen, joten ruokia tulee maustaa varoen, ettei linnun aito maku peity.

Luomunokka logo

Broileri-sienikastike

Annoksesta riittää neljälle.

Luomunokka logo

Broileria tomaattikastikkeessa

Annos neljälle hengelle, kypsymisaika noin 30 minuuttia.

Luomunokka logo

Broilerisalaatti

Salaatista riittää hyvin kahdelle nälkäiselle.

Luomunokka logo

Joulun luomubroileri

Yhdestä broilerista saa neljä annosta.

Luomunokka logo

L’Uomu Nokan alkukeitto

Annoksia 4, valmistusaika n. 40 min.

Luomunokka logo

L’Uomu Nokka Club Sandwich

Annoksia 4, valmistusaika n. 40 min.

Luomunokka logo

Luomubroilerifilekeitto säilykkeestä

Annoksia 4, valmistusaika 30min.

Luomunokka logo

Luomubroileripyttipannu säilykkeestä

Annoksia 4, valmistusaika 45min.

Luomunokka logo

Luomubroileritoast säilykkeestä

Annoksia 4, valmistusaika 30min.

Luomunokka logo

Mausteiset vauhtisiivet

Valmistusaika noin 30 minuuttia (+marinointiaika 2 tuntia).

Luomunokka logo

Mozzarellabroileri

Annoksesta riittää neljälle.

Luomunokka logo

Paistettua broileria, uunissa paahdettuja kasviksia ja jogurttikastike

Annos neljälle hengelle, kypsymisaika noin 30 minuuttia.

Luomunokka logo

Paistettua Rottinkirintaa ja linssi-papusalaatti

Annoksia 4, valmistusaika n. 30 min.

Luomunokka logo

Salaatti à la Nokka

Annoksia 4, valmistusaika n. 25 min

Luomunokka logo

Uunissa paahdettu Koko L’Uomu Nokka

Annoksia 4, valmistusaika marinointi 12 h + kypsentäminen 1,5 h.

Luomunokka logo

Vauhtisiipikori

Annoksia 4, valmistusaika 2 h marinadissa + 1 h.

an-img-01

Luomunokan jälleenmyyjät

L’uomu Nokkaa on saatavilla Prismoista ja suurimmista S‑Marketeista kautta maan, sekä hyvin varustetuista K-kaupoista.

K-Citymarket
K-Market
K-Supermarket
Poronlihan Erikoisliike Heinonen
Laivurin Valinta
Evästeet